Häpeämätön humanisti

Afganistanin sotaa vastaan, afganistanilaisten puolesta

maaliskuu 11, 2009 · Kommentoi

Sotilaallisten toimien ensisijaisuutta ei jostain syystä näytetä kummeksuvan muualla kuin Vasemmistoliitossa. Afganistan tuoreena esimerkkinä antaa hyvän kuvan siitä, miten mielikuvituksettomasti ratkaisuja pyritään hakemaan. Esko-Juhani Tennilän puheenvuoro on lukemisen arvoinen, sillä se kyseenalaistaa Suomessa kritiikittömästi vastaanotettua näkemystä, jolla sotiminen Afganistanissa nähdään ainoana tai parhaana vaihtoehtona auttaa.

NATO:n ja Yhdysvaltojen miehitys ei ole saanut juuri mitään hyvää aikaan Afganistanissa, vaan päinvastoin tuonut epävakautta, kiihdyttänyt huumekauppaa ja ihmisoikeustilanne on erittäin surkea edelleen. Taitaa sitäpaitsi olla tavalliselle afganistanilaiselle ihan sama kuollako NATO:n vai kapinallisten pommeihin. Monissa NATO-maissakin on jo myönnetty, ettei terrorismin vastainen sotaretki ollutkaan ihan kaikkein parhaiten mietitty juttu, mutta on silkkaa typeryyttä, ettei sen tilalle yritetäkään keksiä mitään parempaa,vaan jatketaan samaan malliin ja toivotaan asioiden itsestään paranevan.

Ulkoministeri Stubb kuuluu juuri niihin, jotka näkevät Afganistanille vain kaksi vaihtoehtoa: sota tai Talebanin terrori. Siksi Taleban-kortti vilahtaa heti, kun joku vähänkin uskaltaa arvostella päätöstä joukkojen lisäämisestä alueelle. Totta on kyllä se, että möhläilyjä on erittäin hankala korjata jälkikäteen, mutta sodan laajentaminen ei ole ratkaisu.

Aiheet: Uncategorized
Avainsana(t): , , , , ,

0 responses tähän mennessä ↓

  • Ei vielä kommentteja... Laita homma käyntiin täyttämällä alla oleva lomake.

Kommentoi